Eläinoikeusyhdistys Fauna valehtelee, osa III


Eläinoikeusyhdistys Fauna valehtelee tai ainakin johtaa tahallaan ihmisiä harhaan. Jatketaan ”Eläimet maalitauluna – metsästyksen kritiikkiä” – esitteen analysointia kohta kohdalta.

Väite:

Vesilintujen metsästys alkaa joka vuosi samaan aikaan riippumatta kesän etenemisen ja siten lintujen pesinnän ajankohdasta. Lintujen metsästys aiheuttaa muutoksia niiden käyttäytymisessä etenkin metsästyskauden alussa. Linnut aikaistavat muuttoaan, eivätkä ne pysty kokoontumaan samaan paikkaan. 

Metsästys muuttaa myös lintujen vuorokausirytmiä: linnut pääsevät ruokailemaan parhaille paikoille vasta yöaikaan, ja ne joutuvat lentämään kauemmaksi hyviltä ruoka-apajilta. Ne menettävät suuren osan ruokailu-ajastaan, eivätkä täten pysty keräämään tärkeää ravintovarastoa talvimuuttoa varten. Alhainen ruumiinpaino altistaa lintuja metsästykselle.

Fakta:

Metsästäjät ovat aktiivisia luonnon monimuotoisuuden puolustajia. Metsästäjät ovat perustaneet omille mailleen monia lintukosteikkoja (http://www.kosteikko.fi/) ja ennallistaneet soita luonnontilaisiksi. Monet metsästäjät järjestävät myös ruokintaa vesilinnuille, joka auttaa niitä vahvistumaan muuttomatkan rasituksiin. Metsästäjät toimivat aktiivisesti vesilinnuille vahingollisten vieraspetojen poistamisessa.

Suomessa on 187 888 järveä tai lampea, joiden pinta-ala on vähintään 0,05 hehtaaria. Kun mukaan lasketaan meret ja joet, on Suomessa 314.604 kilometriä rantaviivaa. Tämän lisäksi tulevat lukuisat suot, kosteikot ja vettyneet pellot. Näistä lähtökohdista on erittäin helppoa laskea metsästyksen aiheuttaman paineen määrä vesilinnuille. Keskiverto metsästäjä käynee kerran tai pari yli neljän kuukauden mittaisen kauden aikana sorsastamassa.

Väite:

Pesinnässä onnistuneet naaraat ovat lentokyvyttömiä noin 2/3 sulkasadon kestosta. Metsästys kohdistuukin yleensä voimakkaasti sulkiviin, pesinnässä onnistuneisiin lintuihin. Poikaset ovat usein metsästyskauden alussa niin nuoria, etteivät ne osaa vielä lentää. Toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa jokainen metsästäjä voi laillisesti ampua metsästyskaudella niin monta vesilintua kuin haluaa.

Fakta:

Metsästys ei todellakaan kohdistu voimakkaasti sulkiviin, pesinnässään onnistuneisiin lintuihin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Helsingin yliopisto toteuttivat 2005-2007 valtakunnallisen vesilintujen siipikeräyksen. Ilman satojen vapaaehtoisten metsästäjien panosta, ei 6.106 siiven kerääminen olisi ollut tieteen käyttöön mahdollista. Tutkimus osoitti erittäin selvästi, että Suomessa verotetaan tuottoa.

Siipikeräyksessä yli 80% puolisukeltajasorsista ja 90% kokosukeltajista oli nuoria lintuja, ei siis väitetysti sulkivia emoja. Sulkasato koskee metsästyskauden alussa vain osaa aikuisista naaraista. Lentokyvyttömät sulkasatoiset sorsat oleskelevat tiheän vesikasvillisuuden seassa, eivätkä näin ole edes metsästäjien tavoitettavissa. Sorsastus kohdistuu pääsääntöisesti (monestakin syystä) lentäviin lintuihin ja näin kaikki lentokyvyttömät linnut ovat käytännössä rauhassa metsästykseltä.

Suomessa jokainen metsästäjä ei voi laillisesti ampua niin monta vesilintua kuin haluaa. Metsästys ei ole jokamiesoikeus edes metsästäjille, vaan metsästysoikeus perustuu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta maanomistukseen. Maanomistajat ja metsästysseurat käytännössä rajoittavat metsästyspaikkoja, aikoja ja lupia. Kaikilla metsästäjillä ei ole edes mahdollista metsästää vesilintuja omalla kotiseudullaan. Käytännössä myös asutus rajoittaa metsästystä, 150 metriä lähempänä asuttua rakennusta ei saa metsästää. Monet järvet ja lahdet tulevat automaattisesti rauhoitettua rantakaavalla.

Väite:

Hirvenmetsästystä perustellaan yleisimmin hirvikolareiden vähentämisellä. Tähän löytyy kuitenkin muitakin keinoja. Kolmanneksessa hirvikolareissa autoilija ajaa ylinopeutta. Pelkästään nopeuden pudottaminen 90 kilometristä tunnissa kahdeksaankymppiin pienentäisi hirvionnettomuudessa kuolemisen riskiä yhdeksäsosaan.

Ruotsin hirvitiheys on selvästi suurempi kuin Suomen. Asukaslukuun suhteutettuna Ruotsissa kuitenkin sattuu huomattavasti vähemmän hirvikolareita kuin Suomessa. Syynä tähän pidetään hirviaitojen suurempaa määrää, liikennekulttuuria sekä ennen kaikkea alhaisempia nopeusrajoituksia.

Fakta:

Kaikki tuntemani metsästäjät kannattavat parempia ja turvallisempia teitä, sekä hyvää liikennekulttuuria. Lainatakseni väitteen logiikkaa ja jalostaakseni ajatusta hieman lisää; hirvikolarit voitaisiin välttää kokonaan tai lähes kokonaan, jos kaikki autot sekä raideliikenne korvattaisiin ympäristöystävällisillä polkupyörillä…

Väite:

Metsästys myös aiheuttaa hirville tuskaa. Tutkimusten mukaan esimerkiksi hirviemot ja -vasat kaipaavat menetettyä osapuolta jopa niin paljon, että voivat nääntyä nälkään.

Fakta:

Näin ehkä Disneyn bambileffoissa. Oikeasti luonnossa hirvivasojen kuolleisuus on petojen ja muiden syiden vuoksi korkeinta kaikista ikäluokista. Jos tällainen nälkään nääntyminen olisi kovinkin yleistä, niin hirvet kuolisivat hyvin nopeasti sukupuuttoon.

Metsästyskin kohdistuu eniten juuri vasoihin. Vasat ovat metsästyskauden alkaessa suurin ikäluokka koko hirvipopulaatiosta. Vasaverotus perustuu myös lakiin, joka kieltää eläinsuojelullisista syistä emon ampumisen vasalta. Metsästäjät näkevät vuosien aikana toistuvasti hirvilehmiä, joilta on ammuttu vasa. En ole koskaan nähnyt tai kuullut tällaisten hirvien itsestään nääntyneen nälkään. Luonnossa kuoleminen on täysin luonnollista, eläimet jatkavat elämäänsä ilman muistomerkkejä tai puheita, oli kuoleman aiheuttaja sitten metsästäjä tai peto.

Väite:

Suomessa yli 90 %:lla suojelualueista saa metsästää. Muutamien suojelualueiden lisäksi metsästykseltä on rauhoitettu ainoastaan taajamarannat.

Fakta:

Ainoastaan taajamarannat, ei ole mikään pieni siivu Suomen rantoja. Käytännössä suuri osa eteläisen Suomen rannoista on rakennettu melko taajaan ja näin lähes automaattisesti metsästyskiellossa (150 metrin sääntö). Sama sääntö rauhoittaa myös paljon muitakin maa-alueita, kuin vain taajamarantoja.

Toiseksi, jokaisella suojelualueella on suojeluperuste, eli syy miksi kyseinen suojelualue on perustettu. Hyvin usein suojelualueita on perustettu tietyn luontotyypin ja esimerkiksi kasvien tai hyönteisten suojelemiseksi. Myös maisemalliset ja virkistykselliset syyt ovat monien suojelualueiden tärkeimpiä perusteita.

Miksi ihmeessä ei tällaisilla alueilla voisi metsästää esimerkiksi hirveä, joka ei ole suojelun tarpeessa ja päinvastoin voi ylitiheänä populaationa jopa olla uhkaksi suojelualueelle? Tai metsästää vieraspetoja, jotka ovat jo itsessään uhkana alkuperäiselle suomalaiselle luonnolle? Tällainen metsästys ei mitenkään uhkaa suojelualueen suojeluperustetta vaan päinvastoin tukee sitä.

Väite:

Metsästykseltä rauhoitetut alueet olisivat erittäin tärkeitä erityisesti vesilinnuille. Linnut saisivat hoitaa pesimisensä ja sulkasadon rauhassa loppuun sekä kerätä ravintoa muuttomatkaa varten. Muuttomatkalle ne voisivat lähteä luonnollisella aikataululla, kun metsästäjät eivät häiritsisi niitä.

Fakta:

Koko yllä väitetty ongelma on puppua. Katso jo edellä olevat faktat. Metsästäjät päinvastoin tukevat monin tavoin vesilintujen hyvinvointia ja luonnon monimuotoisuutta.

Eläinoikeusyhdistys Fauna valehtelee, osa II


Eläinoikeusyhdistys Fauna valehtelee tai ainakin johtaa tahallaan ihmisiä harhaan. Jatketaan ”Eläimet maalitauluna – metsästyksen kritiikkiä” – esitteen analysointia kohta kohdalta.


Väite:

Metsästäjien keskusjärjestö perustelee metsästystä luonnonhoitona ja kantojen säätelijänä. Teot ovat kuitenkin ristiriitaisia esimerkiksi metsäkauriiden kohdalla: Samalla kun selitetään kauriiden metsästystä eläinten aiheuttamilla maa- ja metsätalousvahingoilla, pyritään talviruokinnan avulla välttämään kauriiden talvikuolleisuutta ja vaikuttamaan naaraiden lisääntymismenestykseen.

Fakta:

Metsästäjät ylläpitävät sekä suojelevat riistalajeja ja koko luonnon monimuotoisuutta. Riistaruokinnalla parannetaan riistan mahdollisuuksia selvitä ankarasta talvesta ja ohjataan pois liikenneväyliltä sekä maa- ja metsätaloudelle haitallisesta käyttäytymisestä.

Ruokintapaikkojen antimet, kuten maissi, herne, vihannekset, juurekset, hedelmät ja vilja houkuttelevat paikalle monimuotoisen lajiston hyönteisistä, selkärangattomista, matelijoista, linnuista ja pikkunisäkkäistä. Ruokintapaikan runsauteen tuovat omat lisänsä erilaiset jätökset, nuolukivet ja suolistuksesta jääneet perkuujätteet. Ruokinnasta ja sen lajirunsaudesta hyötyy siis koko ravintoketju petoihin asti.

Aivan pienestä asiasta ei ole kyse, koska riistapeltoja ja ruokintapaikkoja on peräti 76.000 ympäri Suomea. Yksittäisille ruokintapaikoille saatetaan viedä jopa tuhansia kiloja ravintoa syksystä kesään. Tällaiset paikat ovat siis todellisia keitaita keskellä karuinta talvea ja osa sitä todellista käytännön luonnonsuojelua, kuten metsästäjien tekemä riistanhoitotyö yleisemminkin.

Väite:

Toisin kuin monessa maassa, Suomessa on sallittu ns. hetitappavien rautojen käyttö. Käytännössä eläimet eivät kuole raudoissa kivuttomasti tai nopeasti. Raudat eivät myöskään valitse uhrejaan: loukkuihin jää rauhoitettujakin eläimiä.

Fakta:

Hetitappavia rautoja käytetään minkin ja näädän pyynnissä, joihin niiden teho on täysin riittävä. Hetitappavat raudat sijoitetaan suojusputkeen, jolla estetään muiden eläinten joutuminen pyyntilaitteeseen.

Yleisemmin käytetään elävänä pyytäviä loukkuja, jotka tarkistetaan vähintään kerran vuorokaudessa. Pienpedot liikkuvat yleensä hämärässä ja loukut tarkistetaan aamuisin, jotta eläin joutuisi olemaan loukussa mahdollisimman vähän aikaa. Jos loukkuun joutuisi rauhoitettu eläin, se vapautetaan vahingoittumattomana mahdollisimman nopeasti.

Väite:

Lisäksi Suomessa saa metsästää hämärällä, mikä hankaloittaa lajintunnistusta sekä ampumatarkkuutta.

Fakta:

Hämärässä (kyttäys)metsästys on täysin luonnollista ja aiheuttaa eläimille vähemmän stressiä, kuin ajojahti päivällä. Ampumamatkat sovitetaan valitseviin olosuhteisiin ja lajintunnistus ennen ampumista on täysin itsestään selvää jokaiselle metsästäjälle. Kaikki tuntemani metsästäjät noudattavat Metsästyksen eettisiä periaatteita.

Väite:

Suomessa elää noin parisataa sutta. Suden pääravintoa Suomessa on hirvi. Jos susilauma hajotetaan esimerkiksi tappamalla osa laumasta, joutuu yksinäinen susi tyytymään pienempiin saaliisiin, kuten peuraan, myyriin, jäniksiin, lintuihin ja kauriisiin. Yksinäiset sudet saattavat aiheuttaa myös kotieläinvahinkoja. Tosin on myös susilaumoja, jotka erikoistuvat koiriin tai kotieläimiin.

Susikannan tasaista leviämistä hidastaa myyttinen pelko sudesta pahana petona. Ihmisen päälle hyökkääminen on kuitenkin todella epätodennäköistä: susi karttaa luonnostaan ihmistä ja ahdistettunakin se pyrkii pakenemaan eikä hyökkäämään. Susi on viimeksi tappanut ihmisen Suomessa vuonna 1883, eikä tästäkään tapauksesta ole varmuutta.

Fakta:

Susi ei ole millään muotoa uhanalainen laji ja se luokitellaankin Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n mukaan elinvoimaiseksi lajiksi. Suomen susikanta on koko itärajan pituudelta yhteydessä Venäjän susipopulaatioon. Se on siis osa noin 30.000 sutta käsittävän esiintymän reunapopulaatiosta.

Erämaassa elävät sudet karttavatkin luonnostaan ihmistä. Susikannan levittäytyminen koko maahan on aiheuttanut viikoittain tilanteita, joissa susihavaintoja (ja vahinkoja) syntyy keskellä ihmisasutusta. Tuskin kukaan haluaa susia taajamaan, omiin pihoihinsa tai lastensa leikkipaikkojen ja kouluteiden lähelle. Tarkkaan rajoitettu ja nimenomaan ongelmayksilöihin keskittyvä metsästys on omiaan lisäämään susien ihmisarkuutta, eli niiden normaalia käyttäytymismallia.

Väite:

Pienpetojen, kuten minkin, supikoiran ja ketun kannat ovat kasvaneet ihmisen toiminnan seurauksena. Avohakkuut lisäävät pienjyrsijöiden määrää, mikä taas kasvattaa pienpetokantoja. Metsästäjät perustelevat pienpetojen pyyntiä muun muassa sillä, että ne syövät maassa pesiviä metsäkana- ja vesilintuja, joiden kannat ovat muutenkin laskussa. Samaan aikaan metsästäjät tappavat kuitenkin itse vuosittain noin 300 000 metsäkanalintua ja yli puoli miljoonaa vesilintua.

Fakta:

Minkki ja supikoira ovat Suomen luontoon kuulumattomia vieraspetoja. Suomen luonto tai sen tasapaino ei tarvitse yhtään minkkiä tai supikoiraa. Pienpedot tuhoavat paljon myös muiden kuin metsästettävien lajien pesiä. Viimevuosina pienpetopyyntiä on toteutettu luonnonsuojeluviranomaisten, riistanhoitopiirien, maanomistajien ja metsästäjien yhteistyössä.

Metsästys perustuu kestävän kehityksen elonkorjuuseen, jossa ihminen ottaa osansa luonnon tuotosta. Vieraspedot saattavat tuhota paikallisesti kokonaisia lintupopulaatioita.

Väite:

Ainakaan mantereella pienpetojen tappamisella lintukantojen kohentamiseksi ei ole sanottavaa hyötyä. Tutkimusten mukaan kettujen kohdalla metsästäjät ja ansastajat voivat tappaa 70 % kaikista ketuista tietyllä alueella vuosittain ilman, että sillä on vaikutusta kettujen lukumäärään. Kun kettuja on paljon, on populaatiossa sosiaalista painetta, ja vain alfanaaraat lisääntyvät. Alhaisemmassa asemassa olevat ketut ovat silloin hedelmättömiä. Kun kettuja on vähän, myös alemmalla arvoasteikossa olevat ketut voivat lisääntyä. Myös poikueet ovat tällöin suurempia.

Fakta:

Rannikolla tai saaristossa tehdyllä pienpetopyynnillä ei ole minkäänlaista pohjaa, jos pienpedot voivat vapaasti lisääntyä sisämaassa ja levitä jatkuvasti uudestaan rannikolle.

Viitattu tutkimus on täysin epäuskottava, se ei pidä yhtä metsästäjien arkipäiväisten kokemusten kanssa, eikä näin ollen voi olla Suomalaista alkuperää. Se ei siis kerro Suomen luonnossa esiintyvistä ketuista.

Väite:

Supikoiria metsästetään usein sen takia, että niitä pidetään lintujen tuholaisina. Supikoirat ovat kuitenkin kaikkiruokaisia: ne syövät pääasiassa pikkunisäkkäitä, sammakoita, matoja, hyönteisiä sekä marjoja ja yrittävät vain harvoin pyydystää lintuja. Esimerkiksi Latviassa tehdyn tutkimuksen mukaan tuhannesta tuhoutuneesta vesilinnun pesästä oli supikoira ollut syyllinen vain yhdeksään.

Fakta:

Supikoiraa metsästetään turkisriistana ja osana luonnonsuojelua. Supikoira ei kuulu Suomen luontoon, eikä luontomme kaipaa yhtään supikoiraa.

Linkki osaan III

Eläinoikeusyhdistys Fauna valehtelee, osa I

Klikkaa kuva suuremmaksi
Klikkaa kuva suuremmaksi


Eläinoikeusyhdistys Fauna valehtelee tai ainakin johtaa tahallaan ihmisiä harhaan. Käydäänpä tämä heidän julkaisema ja levittämä ”Eläimet maalitauluna – metsästyksen kritiikkiä” – esitteensä läpi kohta kohdalta hieman syvällisemmin.

Väite:

Metsästyksen tarkoitus ei nykyään ole ravinnon hankinta. Se on harrastus kiireisen arkipäivän vastapainoksi. Se on tärkeää yhteisöllisyyden ja sosiaalisten suhteiden muodostumiselle. On kuitenkin olennaista kysyä, saako ihminen ilokseen aiheuttaa eläimelle kärsimystä?

Fakta:

Metsästyksen perimmäinen tarkoitus on nyt ja aina ollut ravinnon ja raaka-aineiden hankinta. Suomen noin 311.000 metsästäjälle kertyy vuosittain 5,9 miljoonaa pyyntipäivää (v. 2010). Riistasaaliin lihatuotto oli noin 12 miljoonaa kiloa, joista hirvieläinten osuus oli 10,3 miljoonaa kiloa. Riistasaaliin laskennallinen arvo oli 83 miljoonaa euroa, josta hirvieläinten osuus oli 61 miljoonaa euroa.

Tämän lisäksi metsästys on arvokas harrastus, jonka virkistysarvoa laskettaessa katsotaan sen yleensä olevan noin 60 % saaliin kokonaisarvosta, liha-arvon ollessa noin 40 %. Tällä laskentakaavalla pelkkä metsästyksen vuosittainen virkistysarvo olisi noin 125 miljoonaa euroa. Metsästyksellä on siis taloudellisesti merkittävää virkistysarvoa ja sitä kautta mitattavat terveysvaikutukset.

Lisäksi metsästäjien suorittama vieraspetopyynti on luonnonsuojelullisesti arvokasta työtä. Vuonna 2010 metsästäjät saivat saaliikseen 164 200 supikoiraa ja 54 200 minkkiä. Metsästäjät harjoittavat maillaan myös säännöllistä riistan ruokintaa, ovat perustaneet useita lintukosteikkoja (mm. yhteistyössä WWF:n kanssa) ja ennallistaneet tuotantokäytössä olleita soita. Nämä toimet hyödyttävät riistan lisäksi koko luonnon monimuotoisuutta.

En tunne ketään metsästäjää, joka ilokseen tuottaisi eläimille kärsimystä. Tarpeettoman kivun, kärsimyksen ja tuskan tuottamisen kieltää myös eläinsuojelulaki. Tämän vuoksi metsästäjät ovat luoneet Metsästyksen eettiset periaatteet, joita he yleisesti noudattavat. 

Väite:

Kulttuuria ja perinteitä ei ole oikein käyttää selityksenä eläinrääkkäykselle. Jännittäviä elämyksiä saa varmasti ilman pyssyäkin. Eläimiä voi mennä ”metsästämään” kameralla. Hyvin onnistunut luontokuva viihdyttää pitkään.

Fakta:

Osoittaa varsin kieroutunutta ja luonnosta vieraantunutta ajattelua väittää metsästystä eläinrääkkäykseksi. Kuolema tai tappaminen ei ole itsessään hyvä tai paha, se on välttämätöntä ja toivottavaa. Metsästää ja tulla metsästetyksi on luonnollinen osa villien luonnonvaraisten eläinten elämää. Kaiken elämän tärkeä tehtävä on lopulta joutua elämää ylläpitäväksi ravinnoksi. Ilman tätä loistavaa kiertokulkua ei olisi elämää ollenkaan, ei ihmisiä, eläimiä, eikä kasveja.

Monet metsästäjät harrastavat luonnossa liikkuessaan myös valokuvausta ja heillä on muitakin jännittäviä harrastuksia. Ja hyvä näin!

Väite:

Metsästystä perustellaan myös taloudellisin seikoin: esimerkiksi hirvieläinten metsästystä selitetään usein metsätaloudelle koituvilla tuhoilla. On kuitenkin syytä kysyä, voiko eläinkantoja pienentää vain sen takia, että eläinten alkuperäiset asuinalueet on hävitetty ja tilalle istutettu puupeltoa? Jos ihminen on valmis hyväksymään puupellot, tulisi myös tästä metsätalouden muodosta koituvat haitat hyväksyä. Maailmaan kuuluu muitakin eläimiä kuin ihminen.

Fakta:

Itse en perustele metsästysharrastustani metsätaloudellisin perustein. Metsästyksellä on kuitenkin erittäin suuri merkitys hirvieläinkantojen kurissa pitämiseen. Ylisuurista hirvieläinkannoista aiheutuu yhteiskunnalle merkittäviä kuluja liikenneonnettomuuksien, sekä maa- ja metsätaloudelle aiheutuneiden menetysten muodossa. Hirvieläinten metsästys on tarkkaan säädeltyä ja sitä suoritetaan kestävän kehityksen periaatteella. Hirvi ei ole uhanalainen, vaan elinvoimainen laji Suomessa.

Väite:

Eläimet tappavat elääkseen, toisin kuin ihminen. Mitä todennäköisimmin esimerkiksi hirvi kärsii suden sitä saalistaessa. Sudelle hirvenliha on kuitenkin elinehto, toisin kuin ihmiselle se ei enää sitä ole.

Fakta:

Kyllä ihminenkin syö elääkseen. Ihmisen luonnolliseen ja terveelliseen ruokavalioon liha kuuluu tärkeänä osana. Liha on aina ollut kaikkein arvostetuin elintarvikeryhmä. Riista ei ole tavallista lihaa, ei luomua, vaan monin verroin parempaa, siis puhtaampaa ja luonnollisempaa ravintoa.

Riistaeläin saa elää luonnollisen hyvän elämän ilman ihmisen hyväksikäyttöä. Metsästäjän tarjoama kuolemakin on helpompi ja nopeampi, luonnossa kun pedot syövät elävältä, eikä terveydenhoitopalveluita ole tarjolla. Lihansyöjälle, joka ihminen luonnollisesti on, riistan liha on moraalisesti kestävin vaihtoehto.

Väite:

Väkilukuun suhteutettuna Suomessa on eniten metsästäjiä koko Euroopassa. Noin 300 000 metsästäjää tappaa noin kaksi miljoonaa eläintä vuodessa ja lisäksi useat tuhannet eläimet jäävät haavoittuneiksi.

Fakta:

Suomi on perinteinen metsästysmaa ja väkilukuun suhteutettuna olemme lähellä Euroopan kärkeä, väite on kuitenkin valetta. Eniten väkilukuun suhteutettuna metsästäjiä on Irlannissa (350.000 metsästäjää, 4,2 miljoonaa asukasta -> 1:12). Kyproksella (45.000 metsästäjää, 0,8 miljoonaa asukasta -> 1:17) on suhteessa hieman enemmän metsästäjiä kuin meillä. Suomi (311.000 metsästäjää, 5,4 miljoonaa asukasta -> 1:17) sijoittuu siis Euroopan kolmanneksi tässä vertailussa. Kolmas sija on kuitenkin kunnioitettava saavutus ja perustunee pitkään metsästysperinteeseemme, harvaan asutukseen ja monipuolisiin metsästysmahdollisuuksiin.

Tuhansien eläimien väitetty haavoittuminen on täysin hatusta vedetty tieto. Kaikki tuntemani metsästäjät noudattavat Metsästyksen eettisiä periaatteita

Vapaaehtoiset metsästäjät (SRVA) avustavat talkootyönä poliisia päivittäin kolareissa loukkaantuneiden hirvien ja suurpetojen jäljestämisessä ja lopettamisessa, sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa. Tämä on ympärivuorokautista eläinsuojelutyötä. Pelkästään hirvieläinkolareita on vuosittain noin 5.000, joista miltei kaikki aiheuttavat jälkitoimenpiteitä vapaaehtoisille metsästäjille.

Trofeemetsästys


Metsästäjät ovat historian aamuhämäristä alkaen ottaneet statussymboleita, voitonmerkkejä ja metsästysmuistoja saalistamistaan eläimistä. Tyypillisesti trofeeksi otetaan saaliseläimen sarvet, talja, kallo tai hampaat. Trofee sana juontuu kreikan sanasta tropaion, joka tarkoitti viholliselta sotasaaliiksi saatuja lippuja, aseita ja muita esineitä, joita sijoitettiin temppeleihin tai muistomerkkeihin.

Trofeiden keräämiselle on Suomessakin pitkät perinteet, vaikka suomalainen metsästys on yleensä selvästi enemmän motivoitunut lihan hankinnasta. Keski-Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Afrikassa trofeemetsästys on yksi keskeisimmistä metsästysmuodoista.

Usein kuulee arvosteltavan trofeemetsästystä epäeettiseksi ja moraalittomaksi. Tosiasia kuitenkin on, että trofeesuuntautunut metsästys on monin paikoin oleellinen osa ympäristön, että ihmisten suojelua sekä hyvinvointia. Eikä trofeiden keräilyssä ole mitään tuomittavaa tai hävettävää, niin kauan kuin metsästäjä pyrkii hyödyntämään saalinsa mahdollisimman tarkkaan, noudattaa metsästystä rajoittavaa lainsäädäntöä ja asetettuja kiintiöitä. Näin toimien ei vaaranneta kyseisten eläinpopulaatioiden oikeutta olemassaoloon ja lisääntymiseen.

Safareilla keskitytäänkin lähes poikkeuksetta metsästämään vanhoja eläimiä, jotka ovat ohittaneet jo parhaan lisääntymisikänsä. Näiden eläinten kohtalo olisi lähitulevaisuudessa kuolla ”luonnollisesti” paljon tuskallisempi kuolema petojen, sairauden, taistelun, nälän tai janon uuvuttamina. Safarimetsästäjät auttavat monin tavoin paikallisia yhteisöjä, tarjoamalla työtä ja saaliseläinten lihaa, sekä poistamalla viljelyksille tai ihmisille vaarallisia eläinyksilöitä. Kestävän käytön trofeemetsästys hillitsee myös monilla alueilla rehottavaa paikallisten suorittamaa valikoimatonta salametsästystä.

Safareita järjestetään usein suojelualueiden lähialueilla ja näin saaliiksi valikoituvat yksilöt joille ei ole luonnollisesti tilaa suojelualueilla. Monin paikoin riistaa myös suojellaan ja kasvatetaan yksityisillä riistatiloilla ekologisesti kestävän metsästyksen tarpeisiin. Nämä kokonaiset eläinpopulaatiot ja geenipankit jäisivät perustamatta ja suojelematta, ellei niitä rahoitettaisi metsästyksestä saaduilla tuloilla. Metsästyksellä suojellaan myös alueen herkkää tasapainoa. Esimerkiksi Zimbabwessa elää 60-70.000 norsua – noin 10% koko lajin populaatiosta. Tämä on noin kaksinkertainen määrä alueen pitkäaikaiselle kantokyvylle.

Perinteinen safari Tansaniassa maksaa metsästäjälle helposti yli $50.000 ja tähän päälle tulevat myös kaatomaksut (puhveli $2.200, norsu $23.000, leijona $5.600, leopardi $4.000, antiloopit $500-3.000). Nämä rahat siis menevät valtion lupamaksuihin ja paikallisten tarjoamiin palveluihin. Tansania on yksi maailman köyhimmistä maista, kolmannes väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Safarimetsästäjien vuotuisesti ampumat n. 7.000 eläintä (vertailun vuoksi, Suomessa ammutaan yli kymmenkertainen määrä pelkästään hirvieläimiä) tuovat n. $30 miljoonan tulot ja työllistävät suoraan n. 4.500 ihmistä ja välillisesti matkailupalveluiden kautta kymmenkertaisen määrän. Tämä on todella paljon rahaa valtiossa, jossa BKT(2007) on $1.100 per asukas.

Luontomatkailussa metsästys tarjoaa Tansanian valtiolle ja paikallisille työntekijöille selvästi suuremmat tulot, mutta luonnolle pienemmän rasituksen, kuin muut turistit. Valokuvausturistit tarvitsevat enemmän luontoa kuluttavia palveluita ja infrastruktuuria, kuin metsästäjät. Myös määrällisesti metsästäjiä on vähemmän kuin muita luontomatkailijoita. Kaikkein suurimman rasituksen Tansanian luonnolle aiheuttaa holtittomasti leviävä maatalous ja paikallisten valikoimaton salametsästys.

Metsästys on merkittävä tulonlähde ja elinkeino monissa osissa Afrikkaa. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa 18.500 ulkomaalaista metsästäjät jättävät vuotuisesti yli $200 miljoonan tulot. Metsästysmatkailu tarjoaakin näin ekologisesti ja moraalisesti kestävän liiketoimintamallin, joka auttaa osaltaan koko yhteisöä kehittymään omalla työllään.

Metsästyksen yhteiskunnallinen merkitys


Suomen noin 311.000 metsästäjälle kertyy vuosittain 5,9 miljoonaa pyyntipäivää (v. 2010). Riistasaaliin lihatuotto oli noin 12 miljoonaa kiloa, joista hirvieläinten osuus oli 10,3 miljoonaa kiloa. Riistasaaliin laskennallinen arvo oli 83 miljoonaa euroa, josta hirvieläinten osuus oli 61 miljoonaa euroa.

Virkistysarvoa laskettaessa katsotaan sen yleensä olevan noin 60 % saaliin kokonaisarvosta, liha-arvon ollessa noin 40 %. Tällä laskentakaavalla pelkkä metsästyksen vuosittainen virkistysarvo olisi noin 125 miljoonaa euroa. Metsästyksellä on siis taloudellisesti merkittävää virkistysarvoa ja sitä kautta mitattavat terveysvaikutukset.

Metsästäjien suorittama vieraspetopyynti on luonnonsuojelullisesti arvokasta työtä. Vuonna 2010 metsästäjät saivat saaliikseen 164 200 supikoiraa ja 54 200 minkkiä. Metsästäjät harjoittavat maillaan myös säännöllistä riistan ruokintaa, ovat perustaneet useita lintukosteikkoja (mm. yhteistyössä WWF:n kanssa) ja ennallistaneet tuotantokäytössä olleita soita. Nämä toimet hyödyttävät riistan lisäksi koko luonnon monimuotoisuutta.

Suomessa on noin 200 metsästysmatkailua tarjoavaa toimijaa. Useimmat näistä yrityksistä tarjoavat lisäksi majoitusta, ruokapalveluita ja muita ohjelmapalveluja kuten kalastusmatkailua. Nämä yritykset ovat usein perheyrityksiä ja työllistävät tyypillisesti 1-3 päätoimista työntekijää.

Viimevuosina metsästäjien riistanhoitomaksu on tuottanut vuosittain noin 9.330.000 €, lisäksi veroluontoisina maksuina metsästäjiltä peritään maksuja ampumakokeista, metsästäjätutkinnosta, hirvieläinten pyyntiluvista, VHF-luvista, aseluvista ja metsästysluvista valtion alueille.

Vapaaehtoiset metsästäjät (SRVA) avustavat talkootyönä poliisia päivittäin kolareissa loukkaantuneiden hirvien ja suurpetojen jäljestämisessä ja lopettamisessa, sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa. Tämä on ympärivuorokautista eläinsuojelutyötä. Pelkästään hirvieläinkolareita on vuosittain noin 5.000, joista miltei kaikki aiheuttavat jälkitoimenpiteitä vapaaehtoisille metsästäjille.

Metsästäjien vapaaehtoisesti talkoilla suorittama riistakolmiolaskenta on ollut mukana nostamassa suomalaista eläintieteellistä tutkimusta maailman huipulle. Riistakolmioaineistoihin perustuvia tieteellisiä artikkeleita on julkaistu yli 20 ja yleistajuisia kirjoituksia ja raportteja noin 100.

Kertausharjoitusten väheneminen vuosi vuodelta on johtanut tilanteeseen, jossa suurin osa reserviläisistä ei pääse harjoittelemaan hänelle määrättyä sodanajan tehtäväänsä. Sadattuhannet metsästäjät auttavat omalta osaltaan toiminnallaan maanpuolustuskykyä, hioen ja kehittäen monia reserviläisille tarpeellisia taitoja.

Metsästyksellä on erittäin suuri merkitys hirvieläinkantojen kurissa pitämiseen. Ylisuurista hirvieläinkannoista aiheutuu yhteiskunnalle erittäin merkittäviä kuluja liikenneonnettomuuksien, sekä maa- ja metsätaloudelle aiheutuneiden menetysten muodossa.

Metsästyksen tuottamia rahavirtoja ei koskaan ole täysin selvitetty, mutta välittöminä sekä välillisinä veroina ja työpaikkoina varustehankinnoista, polttoaineista, metsästysmaiden vuokrista jne. muodostuu väistämättä satojen miljoonien eurojen vuosittaiset virrat.


Metsästys ja uskonnot, osa II

Juutalaisuus



Juutalaisuuden suhde metsästykseen on teologiselta kannalta periaatteessa sama kuin kristittyjen, mutta siihen sisältyy myös omia erityispiirteitä. Kosher-teurastus (yksinkertaistettuna: avataan veitsellä eläimen kaulavaltimo ja annetaan veren valua mahdollisimman tarkkaan pois) on hieman haasteellista metsästyksessä, paitsi käytettäessä ansoja ja verkkoja. Vanhassa Testamentissa mainitut puhtaat villieläimet ovat kuitenkin hyväksyttäviä elintarvikkeita (5Moos 14:3-26).

Monet rabbit läpi historian ovat suhtautuneet metsästykseen varauksellisesti.  Metsästystä urheiluna ei pidetä sallittuna, mutta ravinnon ja turkisten hankintana tietyin ehdoin kyllä. Myös vaarallisten eläinten poistaminen katsotaan yleensä sallituksi.

Hieman sarkastinen juutalainen sanonta sanookin suurin piirtein näin: ”on enemmän metsästettyjä juutalaisia, kuin metsästäviä juutalaisia”.



Islam



Koraanin ja Sunnan mukaan muslimin moraalinen vastuu ei koske vain hänen vanhempiaan, sukulaisiaan ja naapureitaan, vaan ulottuu kaikkiin ihmisiin, eläimiin sekä kasveihin. Eläinten metsästys vain huvin vuoksi on kiellettyä. Samoin kiellettyä on esimerkiksi hakata hedelmäpuita tai muita kasveja, jos se ei ole välttämätöntä.

Islamin käsitys puhtaista ruuista (halal) ja rituaaliteurastuksesta ovat pitkälti yhtenevät Juutalaisuuden kanssa. Myös metsästysrajoituksia on samoista syistä. Tulkintoja ja koulukuntia on useita ja ohjeita on laadittu erittäin tarkoiksi. Esimerkiksi Shafi‛i – koulukunnan mukaan (vapaasti käännettynä) riista, jonka on tappanut nuoli tai metsästyksessä käytetty eläin, on luvallista syödä, jos ei metsästäjä itse ole sokea.  Jos eläimen tappoi nuoli, sen voi syödä vain jos kuoleman aiheutti leikkaava kärki, eikä nuolen paino. Mutta jos riistan tappoi metsästyksessä käytetyn eläimen paino, niin liha on silti laillista syödä.

Islamin sisällä on monia koulukuntia ja lukuisia ristiriitaisiakin tulkintoja, myös metsästykseen liittyvissä asioissa.



Hindulaisuus



Metsästys on laajalti hyväksytty hindujen keskuudessa. Noin kolmannes hinduista on kasvissyöjiä, mutta enemmistö käyttää lihaa. Heillä on myös jumalia ja jumalattaria, jotka suoraan liittyvät metsästykseen, kuten jumala Shiva, joka on kauriin metsästäjä.



Buddhalaisuus



Maallikkobuddhalaiset sitoutuvat noudattamaan viittä ohjetta (panca-sila). Ensimmäinen ohje kuuluu: ”Tulee pidättyä tuottamasta vahinkoa muille eläville olennoille”.

Ensimmäinen ohje kattaa siis kaikki olennot ihmisistä eläimiin. Monet buddhalaiset ovat vegetaristeja tai vegaaneja, vaikka Buddhan opetuksen mukaan lihan syöminen ei kuitenkaan tuota huonoa karmaa, ellei kyseistä eläintä ole teurastettu juuri syöjää varten. Dalai Lamakin syö lihaa, kuten monet muut tiibetiläiset. Tiibetin buddhalaiset voivat ostaa lihaa, mutteivät voi tilata sitä, koska silloin se voitaisiin tappaa juuri heitä varten. Tätä kiellettyä työtä hoitavat useimmiten paikalliset muslimit.

Tämä moraalinen voimistelu saattaa tuntua meistä länsimaisista ihmisistä hiukan erikoiselta, mutta monet meistä toteuttavat juuri samanlaista moraalia. Kaikki se mitä ei haluta ajatella ulkoistetaan ja ilman tunnon tuskia ostetaan lihaa siististi muovipaketissa marketin hyllyltä.

Ohjeella on siis myös merkitystä elinkeinoa valitessa, joten esimerkiksi metsästäjän, sotilaan tai teurastajan ammatti ei sovi buddhalaiselle.


Metsästys ja uskonnot, osa I

Miten metsästys ja uskonnot liittyvät toisiinsa? Jo ammoisista ajoista lähtien on ennen metsästystä ja metsästyksen jälkeen suoritettu riittejä, joilla on ollut tärkeä merkitys. Näillä rituaaleilla on mm. pyritty varmistamaan saalis, suojelemaan metsästäjää ja lepyttämään saalin henki. Vielä nykyäänkin metsästykseen liittyy paljon tällaisia tapoja ja taikauskoa. Monissa metsästysseurueissa aloitetaan jahti pienellä juomauhrilla (Tapiolle tai Mielikille), vaikka useimmille se on lähinnä tervetuliaismalja. Myös peijaisilla on vahvat uskonnolliset juurensa.


Kristinusko (juutalaisuus varauksin)


Vanhan Testamentin alussa Jumala loi maailman, ihmisen ja kaikki sen asukkaat ja Jumala näki, että se on hyvä. Luonnon järjestys on siis Jumalan tahto. Jumala loi ihmisen erilaiseksi kuin eläimet (omaksi kuvakseen) ja antaa Ihmiselle valtuutuksen metsästykseen (1Moos 1:1-31). Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala vielä erikseen vahvistaa tämän Nooalle (1Moos 9:03) Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niin kuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa (3:07) Aatami ja Eeva yrittävät peittää kehoaan viikunapuun lehdillä. Huomaa Jumalan vastaus jakeessa 21. Jumala itse teki puvut nahasta Aatamille ja Eevalle. Jumala olisi tietysti halutessaan voinut käyttää jotain toistakin materiaalia. Nahkaa käytetään Raamatussa muuallakin vaatteina ja rakennusmateriaalina (mm. 2Moos 39:34, Matt 3:4) Nahan ja turkisten käyttö on siis täysin sopusoinnussa Raamatun eli Jumalan moraalin kanssa.

Viides Mooseksen kirja (12:15) Kuitenkin saat kaikkialla porttiesi sisäpuolella teurastaa mielin määrin ja syödä lihaa, sen mukaan kuin Herra, sinun Jumalasi, sinulle siunaa. Sekä saastainen että puhdas saakoon syödä sitä, niin kuin syödään gasellia tai peuraa.  Ja jatkuu (14:4-6) Nämä ovat ne nelijalkaiset eläimet, joita saatte syödä: raavas, lammas ja vuohi, peura, gaselli, metsäkauris, vuorikauris, musta antilooppi, keihäsantilooppi ja betsoari-vuohi, kaikki ne nelijalkaiset eläimet, joilla on kokonansa halkinaiset, kaksivarpaiset sorkat ja jotka märehtivät; niitä saatte syödä.

Vanha Testamentti suhtautuu metsästykseen lähinnä itsestään selvänä. Kolmannessa Mooseksen kirjassa (17:13) Ja kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, saa pyydystetyksi syötävän metsäeläimen tai linnun, hän vuodattakoon sen veren maahan ja peittäköön multaan.

Myös suurpetojen metsästys oli yhtä itsestään selvää. Ensimmäinen Samuelin kirjassa (17:34) Mutta Daavid sanoi Saulille: "Palvelijasi on ollut kaitsemassa isänsä lampaita. Jos leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta, niin minä hyökkäsin sen jälkeen, löin sen maahan ja tempasin saaliin sen suusta; ja jos se karkasi minua vastaan, niin minä tartuin sen partaan, löin sen maahan ja tapoin sen. 

Hyvin tunnetussa Raamatun kertomuksessa Iisakista, Eesausta ja Jaakobista, vanha isä haluaa vielä ennen kuolemaansa syödä lempiruokaansa ja lähettää pojan metsästämään riistaa, vaikka omaa lihakarjaa olisi ollut yllin kyllin tarjolla. (1Moos 27:2-4) Niin hän sanoi: "Katso, minä olen tullut vanhaksi enkä tiedä, milloin kuolen. Ota siis aseesi, viinesi ja jousesi, ja mene kedolle ja pyydystä minulle riistaa. Ja laita minulle herkkuruoka, minun mieliruokani, ja tuo se syödäkseni, että minä siunaisin sinut, ennen kuin kuolen."

Myös kuningas Salomo söi riistaa (1Kun 4:22-23) Ja Salomon jokapäiväinen muona oli: kolmekymmentä koor-mittaa lestyjä jauhoja ja kuusikymmentä koor-mittaa muita jauhoja, kymmenen syöttöraavasta, kaksikymmentä laitumella käyvää raavasta ja sata lammasta; näitten lisäksi peuroja, gaselleja, metsäkauriita ja syötettyjä hanhia.

Kaksi erilaista lintuansaa mainitaan Raamatussa usein: מוֹקֵשׁ (mokesh) ja פַּח (PAH). (Esim: Joos. 23:13, Jes. 08:14)

Kaksi suurta metsästäjää mainitaan nimeltä Raamatussa:

  • (1Moos 10:09) Ja Kuusille syntyi Nimrod. Hän oli ensimmäinen valtias maan päällä. Hän oli mahtava metsämies Herran edessä. Siitä on sananparsi: "Mahtava metsämies Herran edessä niin kuin Nimrod".  
  • (1Moos 25:27) Ja pojat kasvoivat suuriksi, ja Eesausta tuli taitava metsästäjä, aron mies; Jaakob sitä vastoin oli hiljainen mies, joka pysyi kotosalla.


Muita metsästykseen liittyviä mainintoja Vanhassa Testamentissa:

  • Jeremia (16:16) Katso, minä käsken tulemaan monta kalastajaa, sanoo Herra, ja ne heitä kalastavat, ja sen jälkeen minä käsken tulemaan monta metsästäjää, ja ne heitä metsästävät kaikilta vuorilta ja kaikilta kukkuloilta ja kallioiden rotkoista. 
  • Hesekiel (19:8) Silloin kansat maakunnista yltympäri asettivat ja virittivät sille verkkonsa; se pyydystettiin heidän kuoppaansa.
  • Psalmit (140:6) Nuo ylpeät virittävät minulle ansoja ja pauloja, levittävät verkkoja minun tielleni, asettavat minulle pyydyksiä.



Uudessa Testamentissa lisäksi sallitaan ravinnoksi, myös Vanhassa Testamentissa saastaiseksi mainitut eläimet (Apostolien teot 10:10-16, Ensimmäinen kirje korinttilaisille 10:25 ja Kirje roomalaisille 14:10-23).

Joskus kuule väitettävän, että Jeesus olisi ollut kasvissyöjä, mutta se ei pidä paikkaansa. Jeesus söi Raamatun mukaan ainakin lammasta (Luuk 22) ja kalaa (Luuk 24:42-43). Lisäksi hän auttoi Luukkaan Evankeliumin viidennessä luvussa Pietaria saamaan ”Pietarin kalansaaliin”. Välillä Jeesus suorastaan kehottaa lihansyöntiin (Matt 7:9-11) Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!

Sananlaskut 12:27 Laiska ei saa ajetuksi itselleen riistaa, mutta ahkeruus on ihmiselle kallis tavara.